Valtuustopuhe 18.1.2010
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Olen hyvin iloinen, että Espoon kaupungin liikuntapoliittisessa ohjelmassa nousee esiin myös monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. On hienoa, että korostetaan liikunnan merkitystä myös sosiaalisen hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämisessä, sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä. Toivon, että nämä periaatteet ja kohderyhmät todella huomioidaan myös käytännön toimenpiteissä ja resurssien jaossa.
Liikunta, terveet elämäntavat sekä fyysinen ja psyykkinen terveys kulkevat käsi kädessä. Myös niiden puute kasautuu. Ryhmät, joilla on suuri vaara jäädä sivuun kaikenlaisesta liikunnasta, ovat samoja kuin muun yhteiskunnasta syrjäytymisen ja huono-osaisuuden riskiryhmät.
Tutkimusten mukaan syrjäytyminen alkaa yhä nuorempana. Jo viidellätoista prosentilla peruskouluikäisistä on monitahoisia ongelmia. Osa lapsista ja nuorista syrjäytyy myös liikuntaharrastuksista. Varhain omaksuttu ei-liikunnallinen elämäntyyli on riski ihmisen koko myöhemmälle terveydelle.
Liikunnalla on merkittävä rooli myös maahanmuuttajalasten kotoutumisessa. Liikuntaharrastukset tarjoavat mahdollisuuden tutustua pääväestöön, sekä suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskunnan toimintaan. Nuorten liikkuessa yhdessä ennakkoluulot puolin ja toisin hälvenevät.Maahanmuuttajalasten ja -nuorten liikuntamahdollisuuksien edelleen kehittäminen onkin kotoutumisen edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn kannalta tärkeää. Toiminnan merkitystä korostaa se, että maahanmuuttajista huomattava osa on lapsia ja nuoria.
Valitettavasti epätasa-arvoisuus on arkipäivää myös lasten ja nuorten liikunnassa. Varsinkin taloustaantuman aikana monien urheilu- ja liikuntaharrastusten kalleus on usein todellinen este säännölliselle harrastustoiminnalle.
Liikunnan ja urheilun harrastamisen tulee kuitenkin olla jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus. Myös vähävaraisten ja huono-osaisten perheiden lapsille tulee antaa tasa-arvoinen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun. Koulujen liikunta- ja urheilukerhojen toimintaan tulee suunnata riittävästi resursseja, ja kaupungin yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa on vahvistettava.
On tärkeää huomioida, ettei kaikkia kiinnosta kilpaurheilu, vaan on tarjottava lasten ja nuorten tarpeista ja toiveista lähteviä monipuolisia liikuntamuotoja, joissa he voivat kokea liikunnan iloa, tutustua toisiinsa ja muodostaa ystävyyssuhteita. Liikunnan avulla opitaan myös sosiaalisia taitoja ja yhteispelin sääntöjä.
Emme saa unohtaa myöskään erityistä tukea kasvuunsa ja kehitykseensä tarvitsevia lapsia ja nuoria. Hyviä tuloksia saavuttaneena, uudenlaisena toimintamallina haluan mainita sosiaalityötä liikunnan ja urheilun avulla toteuttavan Ice Hearts -toiminnan. Mm. Helsingissä ja Vantaalla toimiva Ice Hearts on juuri eri syistä erityistä tukea vaativille lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa joukkueurheilun muodossa. Tavoitteena on paitsi saada lapset liikunnan pariin myös edistää heidän sosiaalisia taitojaan ja ehkäistä syrjäytymistä. Toiminnan rahoitus koostuu kuntien, valtion ja yksityisen sektorin avustuksista. Mielestäni kannattaa selvittää mahdollisuudet saada vastaavaa toimintaa myös meille Espooseen.
Taloudellisesti vaikeinakin aikoina on panostettava entistä voimakkaammin liikkumattomuuden ja terveyttä vaarantavien tottumusten, sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Kaikkien kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden tukeminen on kannattava sijoitus.
Kannatan lämpimästi liikuntapoliittisen ohjelman hyväksymistä, ja haluan lisäksi tehdä seuraavan toivomusehdotuksen:
Valtuusto toivoo, että kaupunki yhteistyössä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa panostaa erityistä tukea tarvitsevien ja suuressa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten saamiseen liikunnan pariin. Pyritään eriarvoisuuden vähentämiseen, sekä edistämään lasten ja nuorten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, sosiaalisia taitoja ja ehkäisemään syrjäytymistä tarjoamalla liikuntamahdollisuuksia lapsille ja nuorille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta harrastaa.