Uutisjousi 2007

 

PlanKummeina rakennamme yhdessä parempaa maailmaa

Koti ja koulu -yhdistys sai syksyllä uuden PlanKummilapsen Haitista. PlanKummeina autamme kehitysmaan lapsia saamaan terveydenhoitoa ja koulutusta, sekä turvallisen ja onnellisen lapsuuden.

PlanKummeina Jousenkaaren koulun opettajat ja oppilaat vanhempineen ovat tukemassa ja kehittämässä 7 -vuotiaan haitilaistyttö Marce Anna Cemeriten ja koko hänen yhteisönsä elämää.  

Karibianmerellä Hispaniolaksi kutsutulla saarella sijaitseva Haiti on kaunis, mutta köyhä maa. Haitin historia on varsin surullinen ja täynnä sotia, sortoa ja puutetta. Viime vuosina maan olot ovat rauhoittuneet, mutta edelleen 80 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Kummityttömme isän kaltaiset maanviljelijät ansaitsevat vain noin euron päivässä.

Koulutus- ja terveyspalvelujen saanti on köyhille perheille vaikeaa. Maaseudulla ihmisten on matkustettava pitkiä matkoja aasilla, tai jalkaisin saadakseen perusterveydenhoitoa. Palvelut ovat usein liian kalliita, ja monista terveyskeskuksista puuttuu varusteita ja koulutettua henkilökuntaa. Haitissa lapsikuolleisuus onkin korkea ja ihmisten elinajanodote alhainen.

Monille lapsille koulunkäynti ja luku- ja kirjoitustaito jäävät haaveiksi.  Suurin osa kouluista on yksityisiä, eikä perheillä ole varaa koulumaksuihin. Mikäli perhe pystyy lähettämään lapsen kouluun, etusijalla ovat usein pojat.

Jousenkaaren kummilapsi Marce Anna asuu pienessä, vaatimattomassa talossa yhdessä iäkkään isänsä ja kahden veljensä kanssa. Äitiä ei perheessä ole. Marce Annan kotikylä on köyhä, mutta Planin työn ja kummien rahallisen tuen ansiosta elämä kylässä on suuresti parantunut.

Kummituella rahoitetaan esimerkiksi terveys- ja hygieniakasvatusta, rakennetaan terveyskeskuksia ja sairaaloita, rokotetaan lapsia ja perustetaan kouluja, sekä palkataan opettajia ja hankitaan oppimateriaaleja.  Kun elämä kylässä helpottuu, myös yksittäisen lapsen tulevaisuus paranee. Esimerkiksi kummikylään rakennettu kaivo vähentää sairastelua ja antaa aikaa koulunkäynnille, kun vettä ei enää tarvitse hakea pitkän matkan päästä. Perheiden turvatummat olot vapauttavat lapset leikkimään ja oppimaan.

PlanKummina toimiminen myös antaa paljon ja yhdistää ihmisiä yli kulttuurirajojen. Koululle saapuu säännöllisin väliajoin tietoa kummilapsesta ja hänen kotiseudustaan. Kummilasta voi myös ilahduttaa henkilökohtaisin tervehdyksin.  Kummius tarjoaa mahdollisuuden tutustua vieraaseen kieleen ja kulttuuriin, sekä seurata kummilapsen kehitystä ja sitä, miten työ hänen yhteisössään etenee.

PlanKummeina olemme rakentamassa parempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Jokainen perhe joka saa puhdasta vettä ja jokainen lapsi joka pääsee kouluun on voitto. Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja onnelliseen lapsuuteen, terveelliseen kasvuympäristöön, koulutukseen ja tulevaisuuteen.

Koti ja koulu -yhdistyksen yhteistyökumppaniksi valitsema Plan on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, kansainvälinen kehitysyhteistyöjärjestö, joka edistää maailman lasten oikeuksien yhdenvertaista toteutumista ja kehitysmaiden köyhien lasten elinolojen pysyvää parantamista. Lisätietoa Planin työstä, lasten oikeuksista, kehitysmaiden lasten tilanteesta sekä paljon opetukseen soveltuvaa materiaalia. löytyy osoitteesta http://www.plan.fi/

Teksti: MARI NEVALAINEN K&K:n kummivastaava, kuvat PLAN