Rotary -puhe 20.9.2008

Hyvät Rotarit, Ärade Rotarianer, Ladies and Gentlemen,

 

Espoo viettää parhaillaan näyttävästi 550 -vuotisjuhliaan.

 

Year 2008 is a jubilee year, Espoo celebrates its 550th anniversary. However, the exact origin and age of Espoo is impossible to define. Espoo is both old and new; the first inhabitants arrived about 9 000 years ago, but Espoo received city status as late as in 1972. 

 

Koko 550 -vuotisjuhlavuoden viettäminen on monissa puheenvuoroissa asetettu kyseenalaiseksi.  Espoota pidetään usein nuorena kaupunkina, jolla ei ole historiaa eikä identiteettiä. Poikkeavan, viiden aluekeskuksen ympärille muodostuneen rakenteensa vuoksi sitä ei usein mielletä kaupungiksi lainkaan.

 

Vuosituhannen alussa ilmestyi teos nimeltä ”Espoo – Totuus Suomesta?”.

Juhlavuonnakin paljon siteeratun kirjan esipuheessa todetaan:

”Espoo – kaupunki, jolla ei ole historiaa eikä perinteitä. Espoossa ei ole mitään mistä kiinnostua, tai mihin kiinnittyä. Se ei ole kaupunki, se ei ole maaseutua, se ei ole paikkakunta, se ei ole yhteisö. Espoolla ei ole keskustaa, menneisyyttä eikä identiteettiä. ”

 

Totta onkin, että Espoo on kaupunkina nuori, sillä kaupunki nopeasti kasvaneesta ja modernisoituneesta maalaiskunnasta tuli vasta vuonna 1972. Kaikki muu onkin sitten  höpö-höpöä.

 

Vaikka Espoo on ollut kaupunki vasta lyhyen aikaa, asuinpaikkana sillä on pitkä ja kiehtova historia. Aihetta ylpeyteen löytyy runsaasti niin historiasta kuin nykypäivästä, luonnosta ja arkkitehtuurista.

 

Juhlavuoden vietto perustuu Espoon oman seurakunnan perustamisvuotena pidettyyn vuoteen 1458, jolloin Henricus -niminen kirkkoherra tiettävästi aloitti työnsä Espoossa.

 

Asukkaita ja toimintaa Espoossa oli toki jo tuhansia vuosia ennen seurakunnan perustamista. Espoolaisilla on vaalittavanaan jääkaudelta asti jatkuva asutushistoria ja kulttuuriperintö.Tosin nämä nykyisen Otaniemen ja Tapiolan maat olivat pitkään meren vallassa. Vain muutamat kalliosaaret pilkistivät esiin. Tästä todistavat pronssikautiset hautaröykkiöt, nk. hiidenkiukaat, joita n. 3000 vuotta ennen ajanlaskuamme alkua eläneillä esi-espoolaisilla oli tapana rakentaa saarille päällikköjensä hautamuistomerkeiksi. Tällainen röykkiö löytyy kivenheiton päässä täältä Dipolista, Teekkarikylästä ja sen edessä on kyltti, jossa sen kerrotaan oleva ”Ensimmäisen teekkarin hauta”.  

 

Keskiajan tärkein tiemme, Turusta Viipuriin kulkenut Suuri Rantatie, eli Kuninkaantie halkoi Espoon pitäjää jo 1200 –luvun lopulla. Tähän aikaan myöhemmin suureksi ja mahtavaksi paisuneen itäisen naapurimme Helsingin alueella vain sudet ulvoivat autioilla kallioilla. Alue saisi odottaa ensimmäisiä asukkaittaan vielä kaksi ja puolisataa vuotta. Suuri Rantatie ei sitä kautta kulkisi koskaan. 

 

Kuninkaantietä pitkin Espooseen saapui tietoa ja osaamista ja tien varteen syntyi paljon elinkeinoja. Kulkuyhteydet olivat tärkeä edellytys kartanoiden ja tilojen syntymiselle ja menestymiselle sekä kaupankäynnille. 

 

1200-luvulla Ruotsista saapui uudisasukkaita, jotka asettuivat asumaan ja viljelemään maata Gumbölenjoen ja Mankinjoen yhtymäkohtaan. Kylälle annettiin nimeksi  Espaby. Vesiteiden ja Suuren Rantatien läheisyys takasi asukkaille hyvät kulkuyhteydet.

 

Vuonna 1556 Kuningas Kustaa Vaasa perusti Espabyn paikalle Kuninkaankartanon, nykyisen Espoonkartanon. Kuninkaankartano syntyi, kun kesäkäräjillä 1556 solmittiin maanvaihtosopimus kruunun ja espoolaisten talonpoikien välillä. Voi kysyä, kuinka vapaaehtoisesti tai mielellään talonpojat luopuivat taloista ja maista, jotka heidän esi-isänsä olivat hyvästä syystä asuinpaikakseen valinneet, ja joita oli asuttu ja viljelty useiden sukupolvien ajan. Kesäkäräjien päivää 27. elokuuta juhlitaan kuitenkin nykyisin Espoo -päivänä.  Näin ollen Espoon juhlavuoden vietto ja Espoo -päivä juontavat juurensa eri vuosisadoilta. 

 

Espoon keskiaikainen harmaakivikirkko, nykyinen Tuomiokirkkomme on pääkaupunkiseudun vanhimpia säilyneitä rakennuksia ja rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti Espoon tärkein rakennusmuistomerkki. Matteukselle pyhitettyä kirkkoa alettiin rakentaa 1400-luvun jälkipuoliskolla.  Kannattaa huomioida, että Helsingin vanhin säilynyt rakennus valmistui vuonna 1757 - kolmisensataa vuotta komean kirkkomme jälkeen.

 

Espoo voi ylpeillä myös Suomen vanhimmalla kiviholvisillalla. Silta ylittää Mankinjoen Espoonkartanon kohdalla ja on osa historiallista Kuninkaantietä. Sillan peruskivi laskettiin vuonna 1775, kun Ruotsin kuningas Kustaa III kävi tutustumis- ja tarkastusmatkallaan Espoossa. 

 

Espoon kartanoissa vietettiin hienoa elämää, Rantatien kulkijat toivat tietoa ja taitoa maailmalta. Viaporin rakentaminen Helsingin edustalle toi Espooseen niin uusia asukkaita, kuin paljon tulojakin. Helsingin kasvu ja liikenneyhteyksien paraneminen toivat töitä ja markkinoita espoolaisille.

 

Hyvin pitkään Espoossa elettiin kuitenkin rauhallisessa maalaisympäristössä. Vielä 1920 –luvulla  75 % Espoon miespuolisesta väestöstä sai elantonsa maataloudesta. Vauraan, pääosin ruotsinkielisen, maalaispitäjän perinpohjainen muutos alkoi toisen maailmansodan jälkeen.

 

Sodanjälkeisen suuren rakennemuutoksen seurauksena Espoon väestömäärä kasvoi nopeasti, rakentaminen kiihtyi, ja palveluelinkeinoista tuli suurin työllistäjä. Jatkosodan jälkeen Espoo vastaanotti paljon evakoita sekä Karjalasta että Porkkalan alueelta. Espoon väkiluku kasvoi hetkessä 4 000:lla Tämän päivän Espoossa siirtoväestä muistuttaa Laajalahden ja Friisinmäen nimistö. Uusien asukkaiden myötä suomenkielestä tuli 1940-luvulla enemmistön kieli.

 

Seuraavien vuosikymmenten kehitystä Espoossa on kuvattu termeillä ”Villi Länsi” ja ”kasvun hullut vuodet”. Kasvu oli nopeaa, eivätkä maalaiskunnan päättäjät tahtoneet pysyä vauhdissa mukana. 

 

Espoon kasvu sai erittäin voimakkaan sysäyksen, kun Teknillinen korkeakoulu 1950-luvulta alkaen muutti tänne Otaniemeen ja vuonna 1953 aloitettiin Tapiolan puutarhakaupungin rakentaminen. Niin Teknillinen korkeakoulu kuin Tapiolakin nousivat vanhoille Hagalundin kartanon maille, jotka sadan vuoden ajan olivat kuuluneet Sinebrychoffin panimosuvulle.  Otaniemen rakentamisesta vastasivat valtio, TKK ja ylioppilaskunta.  Pitkään pidettiin itsestään selvänä, että alue tulisi kuulumaan Helsinkiin, mikä näkyy edelleen käytössä olevassa TKK:n englanninkielisessä nimessä Helsinki University of Technology, HUT. Samasta syystä niinikään Hagalundin maille noussut huvilakaupunki sai nimekseen Westend, siitä kaavailtiin Helsingin uutta läntistä hienostokaupunginosaa.

 

Tapiolan ihanteellisen puutarhakaupungin loi yksityinen, yleishyödyllinen Asuntosäätiö. Aikanaan uraauurtavan puutarhakaupungin rakentamista innoitti työskentely sodanjälkeisen asuntopulan voittamiseksi ja asumistason kohottamiseksi. Tapiolaa rakennettiin modernin suomalaisen asutuksen malliksi, ja työ toteutettiin parhaiden suomalaisten suunnittelijoiden voimin.

 

Samaan aikaan muualla Espoossa rakennusyhtiöt ostivat kannattamattomaksi jääneitä kartanoiden ja suurtilojen maita ja rakensivat asuinalueita ilman kunnan ohjausta. Aluerakennussopimuksin kunta ja rakennuttaja – voisi kai sanoa grynderit - sopivat maan kaavoituksesta, ja kokonaisten lähiöiden rakentamisesta. Rakennuttaja vastasi myös kunnallistekniikan rakentamisesta ja lisäsi kustannukset asuntojen hintaan ”kynnysrahana”.

 

Nyky-Espoon kaupunkirakenne poikkeaa perinteisestä yhden keskuksen ympärille kehittyneestä kaupungista. Viiden omaleimaisen kaupunkikeskuksen synnyn taustalla ovat

juuri aluerakentamissopimukset, ja kunnan valmistautumattomuus nopeaan kasvuun ja rakentamiseen.  Sinne tänne nousseille asuinalueille saatiin pikkuhiljaa palveluitakin ja viisi aluekeskusta syntyivät  - suunnittelematta ja varsin sattumanvaraisesti. 

 

Espoosta tuli kauppala vuonna 1963 ja kaupungiksi se julistautui viimein vuonna 1972. Kaupungiksi tulon taustalla oli Helsingin ajamien alueliitosten pelko. Ei siis ole mitään uutta, että Helsinki pyrkii kasvamaan maalaisnaapureittensa kustannuksella.

 

Espoo kehittyi pienestä maatalouspitäjästä korkean teknologian keskukseksi alle 50 vuodessa. Vuodesta 1992 lähtien se on Suomen toiseksi suurin kaupunki.

    

Kaupungin nopeasta kasvusta johtuen suuri osa nyky-espoolaisista on uusia tulokkaita, niin muualta Suomesta kuin ulkomailtakin tänne muuttaneita.  Tällä hetkellä yli 7 prosenttia kaupungin asukkaista on maahanmuuttajataustaisia, ja määrä kasvaa jatkuvasti.

 

Uusien asukkaiden sopeutumista pitäisikin tukea, ja panostaa entistä voimakkaammin espoolaisten kotiseututuntemuksen ja -rakkauden kasvattamiseen. Näin lisäämme kaupunkimme viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Myönteinen ja arvostava suhtautuminen kotiseutuun lisää viihtymistä ja halua osallistua asuinpaikkansa hoitamiseen ja kehittämiseen.

 

Puheeni alkupuolella mainitsin, että Espoonkartanon kupeesta löytyy Suomen vanhin kiviholvisilta. Espoo voi ylpeillä myös Suomen uusimmalla kiviholvisillalla. Espoopäivänä 27.8. vihittiin käyttöön Espoon tuomiokirkon vieritse kulkevan Espoonjoen ylittävä kiviholvisilta, joka sai perinteikkään nimen Kannusilta.  Kannusillan nimen kerrotaan juontavan juurensa ajalta, jolloin kirkossa käyminen oli velvollisuus ja kirkkomatkalle lähdettiin usein hyvinkin pitkien ja raskaiden taivalten takaa. Matkan rasituksia helpottamaan pakattiin mukaan sopivat eväät ja juomat. Väkijuomia ei Herran huoneeseen saanut kuitenkaan viedä, joten jumalanpalveluksen ajaksi viinakannut jätettiin sillan alle.  

Kestävä ja pitkäikäinen kivisilta on kaupungin lahja juhlavuotta viettäville asukkailleen.  Lahja kuvaa juhlavuoden teema – siltaa, joka yhdistää eri kulttuurit ja sukupolvet ja on kaari historiasta nykypäivään. Syytä juhlaan onkin:

Espoo tunnetaan korkean teknologian modernina kaupunkina, Hi-tech Citynä, ja konferenssinne pitopaikka Otaniemen tiedeyhteisö sekä Keilaniemen alue huippumoderneine toimistorakennuksineen ovat sen kruununjalokiviä. Teknillinen korkeakoulu ympäristöineen on Pohjoismaiden suurin teknisen koulutuksen, tieteen ja tutkimuksen keskittymä. Täällä Otaniemessä yhdistyvät korkeatasoinen koulutus ja tutkimus sekä maineikkaimpien suomalaisarkkitehtien suunnittelutyö. 

 

Yhtälailla Espoo on myös vanha ja arvokas Kuninkaantien kaupunki, jonka pitkästä ja värikkäästä historiasta muistuttavat mm. keskiaikainen kivikirkko ja lukuisat upeat kartanot.  Espoon kaunis vaakuna symboloi Kuninkaantien historiallista merkitystä Espoolle.

 

Nopeasta kasvusta huolimatta Espoo on säilynyt luonnonläheisenä, viihtyisänä ja vihreänä kaupunkina, missä meri, järvet ja erämaat ovat lähellä. Espoon on sanottu olevan kuin Suomi pienoiskoossa; etelässä on saaristomerta, pohjoisessa metsäistä järviylänköä.   Espoon pinta-alasta yli kolmannes on vesialuetta. Kaupungilla on 58 km merenrannikkoa ja 165 saarta Suomenlahdella, sisämaassa on 95 järveä. Nuuksion kansallispuisto ja Laajalahden lintuvesi ovat kansainvälisesti tunnettuja luonnonsuojelualueita.

Over a very short period of time Espoo has grown into the second largest town in Finland and is justly called a “hi-tech city” and “capital of knowledge”. The Otaniemi region where we are now, has rapidly become the leading technology center in Northern Europe. However, in Espoo unspoiled nature is never far away. The city of Espoo has 58 kilometres of seashore and 165 islands. There are about one hundred lakes and ponds and the Nuuksio National Park is the largest and most important woodlands area in the capital region.

Espoo on hyvä paikka asua ja työskennellä, hieno vierailukohde, ja ehdottomasti juhlan arvoinen!

Espoois a great place to live, work and visit – and well worth celebrating!

Toivotan teille kaikilleonnistunutta ja antoisaa piirikonferenssia!

Jag önskar er alla en lyckad och givande distrikt konferens!

I wish you all a successful and rewarding district conference!