Länsiväylä 7.4.2010
Tasa-arvoa lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksiin
Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi tammikuussa yksimielisesti kaupungin liikuntapoliittisen ohjelman, jonka strategiseksi tavoitteeksi on asetettu ”useampi, useammin”. Ohjelmassa kannetaan aiheellisesti huolta hyvin vähän liikkuvista lapsista ja nuorista.
Käytännön toimia mietittäessä on tärkeää tiedostaa, että Espoossakin lapset ja nuoret ovat harrastus- ja liikuntamahdollisuuksiensa suhteen hyvin epätasa-arvoisessa asemassa.
Tuoreet tutkimukset kertovat, että terveys- ja elintavat jakavat lapsemme jo peruskoulussa. Liikunta, terveet elämäntavat sekä fyysinen ja psyykkinen terveys kulkevat käsi kädessä. Myös niiden puute kasautuu. Ryhmät, joilla on suuri vaara jäädä sivuun kaikenlaisesta liikunnasta, ovat samoja kuin muun yhteiskunnasta syrjäytymisen ja huono-osaisuuden riskiryhmät.
Syrjäytyminen alkaa yhä nuorempana, ja osa lapsista ja nuorista syrjäytyy myös liikuntaharrastuksista. Varhain omaksuttu ei-liikunnallinen elämäntyyli on riski koko myöhemmälle terveydelle. Liikunnan avulla voidaan pienentää mm. ylipainon, aikuisiän diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, sekä mielenterveysongelmien vaaraa. Liikunnalla on suuri merkitys myös sosiaalisen hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämisessä, sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä.
Varsinkin taloustaantuman aikana urheilu- ja liikuntaharrastusten kalleus on usein todellinen este mieluisille harrastuksille. Kaikissa perheissä ei myöskään osata, tai jakseta tukea lasten harrastuksia.
Liikunnan ja urheilun harrastamisen tulee kuitenkin olla jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus. Myös vähävaraisten ja huono-osaisten perheiden lapsille tulee antaa tasa-arvoinen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun. Urheiluseurojen nuorisotyöhön ja koulujen liikuntakerhojen toimintaan tulee suunnata enemmän resursseja, ja kuntien yhteistyötä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa on vahvistettava.
On tärkeää huomioida, ettei kaikkia kiinnosta kilpaurheilu, vaan on tarjottava lasten ja nuorten tarpeista ja toiveista lähteviä monipuolisia liikuntamuotoja, joissa he voivat kokea liikunnan iloa, tutustua toisiinsa ja muodostaa ystävyyssuhteita. Liikunnan avulla opitaan myös sosiaalisia taitoja ja yhteispelin sääntöjä.
Erityistä tukea kasvuunsa ja kehitykseensä tarvitseville lapsille suunnatulle liikuntakasvatukselle, ja lapsia mukaan toimintaan etsivälle työlle on suuri tarve. Helsingissä ja Vantaalla on saavutettu hyviä tuloksia sosiaalityötä liikunnan ja urheilun avulla toteuttavalla Ice Hearts -toiminnalla. Tarvitsemme vastaavaa toimintaa myös meille Espooseen.
Taloudellisesti vaikeinakin aikoina on panostettava entistä voimakkaammin liikkumattomuuden ja terveyttä vaarantavien tottumusten, sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden tukeminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen on kannattava sijoitus.
Mari Nevalainen
VTM, MTi
1. varavaltuutettu (kok)