Lasten kotihoitoa tuettava paremmin

Länsiväylässä (LV 14.11.) oli mukavan myönteinen artikkeli aktiivista ja täyttä elämää elävistä kotiäideistä. Jutussa esiintyneiden nuorten äitien lapset ovat kuitenkin vielä vauvaiässä. Kuinka moni heistä tai Espoon muista äideistä valitsee kotiäitiyden vanhempainrahakauden päättyessä?

Kotiäitiys ei tietenkään ole ihanne, johon kaikkien tulisi pyrkiä. Vanhemmilla pitäisi kuitenkin halutessaan olla aito mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan. Kotiin jäävä vanhempi voi aivan yhtä hyvin olla isäkin.

Työelämän kiristyneen tahdin vuoksi perheelle ja lapsille annattava aika vähenee jatkuvasti. Vanhempien työkiireet ovat varmasti yhteydessä siihen, että yhä useammat lapset ja nuoret voivat huonosti ja oireilevat eri tavoin.

Ongelmat eivät ratkea erilaisten velvollisuuksien ja odotusten ristipaineessa eläviä vanhempia syyllistämällä. Tarvitaan lainsäädännön ja tukijärjestelmien uudistuksia sekä arvo- ja asennemuutoksia. On aika ymmärtää, että lasten kotihoito on vaativaa ja yhteiskunnalle arvokasta työtä, josta kuuluu saada kunnon palkka sekä eläke.

Nykyisin lapsia kotona hoitava vanhempi ottaa valtavan taloudellisen riskin, koska kotivuosilta ei kerry palkkaa eikä eläkettä. Tilanne muuttuu helposti kestämättömäksi lasten kasvaessa. Näihin vuosiin ajoittuu usein myös pienten lasten vuoksi ylläpidetyn avioliiton hajoaminen. Tavattomia eivät ole tilanteet, joissa keski-ikäinen mies jättää yhteiset lapset ja kodin hoitaneen, oman uransa uhranneen vaimonsa nuoremman naisen vuoksi. Erotilanteessa kotona ollut vanhempi ajautuu helposti työttömyyteen ja taloudelliseen ahdinkoon, etenkin kun yhä useammat avioparit ovat laatineet avioehdon.

Maassamme on paljon keski-ikäisiä naisia, jotka ovat olleet vuosia kotona hoitaakseen lapsiaan ja tukeakseen miehensä uraa. Lasten kasvettua he ovat edelleen työikäisiä ja -haluisia. Työnantajille he eivät kuitenkaan kelpaa liian vanhoina ja liian kauan poissa työelämästä olleina.

Vanhempien ei pitäisi joutua tekemään ehdotonta valintaa lastenhoidon ja työelämän välillä. Useilla aloilla jo muutaman vuoden täydellinen poissaolo tekee paluun työelämään hyvin vaikeaksi. Työelämään ja tukijärjestelmiin tarvitaan huomattavasti enemmän joustoa, jotta osa-aikainen työskentely sekä opiskelu lastenhoidon ohessa olisi helpompaa.

Lapsiperheiden verotukseen ja tukijärjestelmiin tarvitaan myös muutoksia. Nykyisin ne palvelevat  parhaiten perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat kokopäivätyössä. Tämä viestittää, että yhteiskuntamme arvoasteikossa lasten hoitamista kotona pidetään kodin ulkopuolella työskentelyä vähempiarvoisena.

Kotihoidontuen korotus kannustaisi varmasti vanhempia hoitamaan lapsia pidempään kotona. Kotihoidontuen sekä kuntalisän korotus myös säästäisi kunnan menoja, sillä kunnallinen päivähoito on huomattavasti kalliimpaa kuin reilustikin tuettu kotihoito. Omien lasten hoitaminen kotona pitäisi tehdä kaikille taloudellisesti mahdolliseksi lasten kouluikään saakka.

Suuriakin muutoksia on mahdollista toteuttaa, mikäli tahtoa löytyy. Aikoinaan utopistisilta tuntuneiden muutosten ansiosta yhteiskuntamme on monin tavoin tasa-arvoistunut ja parantunut. Olisiko aika nyt kypsä uuteen suureen muutokseen, jossa  etusijalle asetetaan lasten ja perheiden hyvinvointi? 

Mari Nevalainen
Valtiotieteiden maisteri, MTi
Tapiola, Espoo