Jaksaa, jaksaa - vai jaksaako? 22.2.2011
- Työurien pidentämisestä ja työssä jaksamisesta
”Eläkeiän nosto nykyisestä 63 ikävuodesta on välttämätöntä, mikäli haluamme säilyttää nykyisenkaltaisen hyvinvointivaltion.” Näin haastaa vaalikone ja näin puhuvat monet elatussuhteen (ts. kuinka monen henkilön toimeentulo on riippuvainen yhden työllisen aikaansaamasta tuotoksesta) noususta aiheellisesti huolestuneet päättäjät. Tavallista kansalaista arveluttaa, jaksaako työelämässä edes sinne 63 -vuotiaaksi. Entistä useampi uupuu kesken matkan.
Alle 40 -vuotiaiden pysyvään työkyvyttömyyseläkkeeseen johtavien diagnoosien määrä nousee hälyttävästi. Erityisesti mielenterveydenongelmat ja etenkin masennusdiagnoosit ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Vuosittain noin 4000 suomalaista jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia. Tämä on erittäin murheellista niin yksilöiden kuin kansantaloudenkin kannalta.
Kun tavoitellaan työurien pidentämistä, olisi vanhuuseläkeiän nostamista paljon tärkeämpää panostaa työkyvyn säilymiseen. Osmo Soininvaara kiteyttää asian: ”Jos joku pysyy vuoden pidempään töissä, on voitettu yksi työvuosi, mutta jos joku jää työkyyttömyyseläkkeelle 30 -vuotiaana, menetetään yli 30 työvuotta!”
Miten voitaisiin tehokkaasti vähentää masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista johtuvaa työkyvyttömyyttä? Mitä työpaikoilla voidaan tehdä? Miten yhteiskunta voi vaikuttaa?
Stressiä ja työuupumusta aiheuttavat mm. töiden epätasainen kasautuminen, jatkuva kiire, epärealistiset tavoitteet ja vaatimukset sekä liian suuri työmäärä. Suuri osa masennuksen vuoksi työelämästä syrjäytyvistä on 30-40 -vuotiaita naisia. Kilttejä ja tunnollisia ylisuorittajia, jotka elävät elämän ruuhkavuosia tasapainoillen perheen ja työelämän välissä uupuneina ja jatkuvista riittämättömyyden tunteista kärsien.
Yhä epävarmemmiksi käyvillä työpaikoilla vaaditaan yhä enemmän ja yhä pidempiä päiviä. On kuitenkin hyvin lyhytnäköistä ja kestämätöntä, mikäli koulutetut ja osaavat ihmiset, joilla olisi kymmeniä työvuosia jäljellä ajetaan loppuun kohtuuttomilla vaatimuksilla.
Minkä hinnan maksavat vanhempien jatkuvasta kiireestä, poissaolosta ja pahasta olosta kärsivät lapset?
Ongelmia syntyy myös siitä, että synnytystä edeltäviin ansiotuloihin perustuva äitiys- ja vanhempainrahasysteemi ohjaa naisia lykkäämään ensimmäisen lapsen hankkimisen elämänvaiheeseen, jolloin opinnot on suoritettu loppuun ja asema työelämässä turvattu. Käytännössä tämä näkyy ensisynnyttäjien iän nousemisena, ja valitettavasti usein myös lisääntyneinä raskaaksi tulemiseen ja raskauteen liittyvinä fyysisinä ja psyykkisinä ongelmina ja kustannuksina.
Työn ja perheen yhteensovittamisesta ja työtehtävien ja -ajan joustamisesta on tehtävä totta – aito mahdollisuus juhlapuheiden kuolleiden fraasien sijaan. Tarvitaan perheiden yksilölliset tarpeet huomioivia työaikojen ja töiden uudelleenjärjestelyjä. Vanhemmille on annettava todellisia mahdollisuuksia tehdä lyhyempää työaikaa ja osa-aikatyön mahdollisuuksia on lisättävä. Tässä voittavat ihan kaikki: työntekijät, työantajat, lapset ja yhteiskunta.
Työurien pidentäminen on välttämätöntä, mikäli haluamme pitää kiinni hyvinvointiyhteiskunnasta. Suomen väestörakenne muuttuu voimakkaasti. Riippumatta siitä, pääseekö vanhuuseläkkeelle tulevaisuudessa 63-vuotiaana, vai muutamaa vuotta myöhemmin aiempaa pienempi osuus väestöstä on aktiivisesti työelämässä ja turvaamassa verotuloillaan elintasoamme ja hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä
Ihmisten työhyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat avainkysymyksiä. Samoin se, että Suomeen syntyy tulevaisuudessakin lapsia, joista kasvaa terveitä ja tasapainoisia aikuisia ja veronmaksajia. Hyvä perhepolitiikka on myös hyvää eläkepolitiikkaa.Hyvinvointia ei synny ilman tekijöitä.