27.4.2011: Vihreä tulevaisuus

Vaalikampanja oli todella karu kokemus, ja viesti siitä kuka ei kuulu joukkoon tuli perille harvinaisen selkeänä. Jäin kampanjani aikana aivan yksin, ainoa tuki tuli puolueen ulkopuolisilta ihmisiltä. Elämäni tähtihetkiin kuuluu päivä, jolloin sain tietää tulleeni nimetyksi Uudenmaan Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Olin aidosti todella iloinen ja ylpeä, ja uskoin minulla ja ajatuksillani olevan kannatusta. Jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, en ikimaailmassa olisi lähtenyt ehdokkaaksi. Kun totuus alkoi paljastua, oli jo liian myöhäistä.

Olen kasvanut kokoomuslaisessa kodissa, mutta puolueen jäseneksi ja kunnallispoliitikoksi lähdin ennen kaikkea arvostamani Jyrki Kataisen innoittamana. Minua innosti ajatus suvaitsevaisesta, vihreästä ja moniarvoisesta, mutta silti porvarillisesta puolueesta.

Suvaitsevaisuudella ja vihreydellä on kuitenkin rajat. Olen saanut monelta taholta kuulla, etteivät minun ajamani asiat, kuten tavoite turkistarhattomasta Suomesta ja ydinvoiman vastustaminen sovi Kokoomukseen. Kampanjan aikana minulle myös sanottiin, että vaaliteemani merkitsevät poliittista itsemurhaa. Terveyden tasa-arvon, eläinten oikeuksien, monikulttuurisuuden ym. puolustaminen ovat asioita, jotka karkottavat kokoomusäänestäjät. Näitä asioita kannattavat eivät äänestä Kokoomusta  ja Kokoomuksen äänestäjille ne ovat kuluerä. Eräs tunnettu kokoomusvaikuttaja sanoi, että 95 % ihmisistä äänestää lompakollaan – henkilöä, joka lupaa juuri hänelle eniten etua.

Minä en vain osaa enkä halua ajatella politiikkaa, saati omia arvojani ja työtäni noin raadollisesti.

Minulle oli suuri yllätys ja shokki, että suurta suosiota saivat Kokoomuksen ehdokkaat, jotka mm. kannattavat tasaveroa ja hyvinvointivaltion supistamista, jotka haluavat lopettaa humanitäärisen maahanmuuton sekä mm. maahanmuuttajalasten oman äidinkielen opetuksen, kannattavat turkistarhausta (ja ovat sieltä saaneet myös vaalirahaa), julistavat että ”vihreys käy lompakollesi”, vastustavat seksuaalivähemmistöjen tasavertaisia oikeuksia. En todellakaan kokenut kuuluvani tuohon joukkoon.

Asioita pitkään ja monelta kantilta pohdittuani tulin siihen tulokseen, että omatuntoni ja mielenrauhani säilyttääkseni vaihtoehtoja oli kaksi; luopua kokonaan kunnallispolitiikasta ja luottamuselinpaikoistani, tai siirtyä Vihreisiin, minkä olen jo pitkään kokenut itselleni läheisimmäksi ryhmäksi.

En voi toimia ryhmässä, jonka kanssa minulla ei ole yhteisiä arvoja ja tavoitteita. En halua olla vastarannan kiiski, mutten myöskään voi olla päättämässä asioista omatuntoni vastaisesti. Jos luopuisin valtuustopaikasta (mitä myös vakavasti harkitsin) pettäisin äänestäjäni. Suurin osa on kuitenkin minun käsitykseni mukaan äänestänyt minua ihmisenä, ei puolueen vuoksi. Sekä eduskuntavaaleissa että kunnallisvaaleissa saamani äänimäärät ja saamani runsas palaute kuitenkin kertovat, että kansan keskuudessa ajatuksillani ja työlläni on myös runsaasti kannatusta. Eilisestä lähtien olen siis Vihreän Liiton jäsen ja Espoon Vihreiden kaupunginvaltuutettu. Vihreiden nuorekas ja energinen valtuustoryhmä on ottanut minut todella lämpimästi vastaan - mistä heille sydämelliset kiitokset.   

Ajatukseni, arvoni, työni ja tavoitteeni ovat samat kuin ennenkin. Uskon, että Vihreissä saan tavoitteilleni myös aidosti tukea ja pystyn niitä parhaiten edistämään. Pitkän ja synkän talven jälkeen on koittanut uusi kevät; vihreys ja valo voittavat.